tiistai 28. toukokuuta 2013

Pieni mekkotuunaus


Tämä vaate on saatu serkulta pieneksi jääneenä ja se on toiminut aiemmin toppina. Rypytin siihen pikaisesti jatkopalan kahdesta eri kankaasta, niin saatiin herkullinen kesämekko pikkusiskon synttäreille ja varsin vähällä vaivalla.



maanantai 27. toukokuuta 2013

Synttärit ja mekko


Loppukevät on oikeaa mekkojen huippukautta. Mitä kesämpi, sitä mekompi! Nyt olen suorastaan tehtaillut mekkoja kevätjuhliin, lasten omille synttäreille ja kun muitakin juhlia on tiedossa, niin onpahan valinnanvaraa. Niinpä mekkopostauksia tulee nyt useampi peräkkäin. Tässä synttärimekko 2-vuotiaalle Rusinalle, sekä tunnelmia 2-vuotisjuhlista, jotka järjestyivät melkein itsestään. Lämpöinen kiitos kaikille vieraille mukanaolosta ja herkuista!






Rusinan synttärimekossa on käytetty perustana Mekkotehdas-kirjan Riineä, mutta muokkailtu jonkin verran sekä vähän oikopolkuja kuljettu. Pääntie on pyöristetty. Kaarrokkeen ja alimman helmaröyhelön sininen kangas on kirppikseltä löytyneestä tyynyliinasta. Se oli jo hiukan ohentunut, joten silitin kaarrokkeen päällisen ja vuorin väliin liimaharsoa.



Feta-pinaattipiiras, jonka pohjan valmistin melkein pelkkään mantelijauhoon ei ollutkaan täysi fiasko!

Mokkamuffinssit sekä appelsiinimuffinssit. Jälkimmäiset tätä ohjetta mukaillen, sokerikuorrutus juhlan kunniaksi.


Ihanan kirsikkakakun juhliin teki äitini, tällä ohjeella

lauantai 18. toukokuuta 2013

Vanhan uusi, iloinen elämä


Kasa syystä tai toisesta käytöstä poistuneita T-paitoja ja mekkoja sai uuden elämän lapsen vaatteena. Joku lempivaatekin oli tuossa pinossa, siispä on oikein mukavaa, ettei pino päätynyt kaatopaikalle. Mekko on saksittu vapaasti, koska en ole koskaan vaivautunut tekemään kaavoja pelkkää liivimekkoa varten. Ehkä pitäisi? Tyttäreni suureksi riemuksi tässä vaatteessa on myös kimalletta, intialaisen kuvan korut ovat helmiä ja paljetteja. Tytär on kovasti mieltynyt kaikkeen kimaltavaan ja tavallisesti sitä on ompeluksissa vaikea ottaa huomioon, varsinkaan kun itsellä on erilainen maku. Mutta yritän petrata.



Kasasta puuttuu keltainen paita, joka myös silputtiin. Paljon jäi vielä materiaalia, ehkä jonkun kesähupparin vielä...







sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivän brunssi


Rakastan brunssia, mutta en jaksa kovin usein lähteä lasten kanssa valmiisiin brunssipöytiin. Toisaalta ei huvita dumpata lapsia hoitoonkaan joka kerta kun on brunssinälkä, varsinkaan äitienpäivänä. Siispä halusin kutsua lasten isoäidit meille brunssille äitienpäivänä. Kaikki toivat jotain ihanaa pöytään, joten kenenkään ei tarvinnut yksin huhkia keittiössä. Brunssissa on kätevää sekin, että se voi olla aikaisin ja päivää on vielä runsaasti jäljellä sen jälkeenkin, eikä ole kiire mihinkään. Vatsankin saa niin täyteen, että loppupäivän ruokailuista ei tarvitse kantaa huolta ja tähteitä riittää loppupäiväksi ja vielä seuraavaksikin.

Menu:


Kuohuviiniä ja omenamehua
Graavilohi
Savustettu siika & taimen
Fetasalaatti
Parmankinkku-parsakääröt
Luomubratwursti-cocktail herkkusienillä
Juustoja, voita ja leipää

Kahvi ja tuplasuklaa-mansikkakakku

Parsaresepti:


Käsittele parsat, kuten haluat. Minä napsuttelen puisevat tyvet pois ja kuorin melkein nuppuun asti. Huuhtelen vielä nuput kovalla paineella, että hiekka irtoaa kunnolla. Keitä/höyrytä suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä 5min, nuput kohti kattoa, jos mahdollista. Kääri kunkin parsan ympärille parmankinkkusiivu ja asettele uunivuokaan. Pirskota päälle oliiviöljyä ja käytä hetkinen kuumassa uunissa, grillikin käy oikein hyvin, mutta sitten ilman vuokaa. Ripota päälle parmesanlastuja ja mustapippuria ja nauti! Näistä tuli hyviä, ehkä uusi suosikkini parsaruokien joukossa.



Äitienpäivälahjaksi kauan haaveilemani blenderi ja juuri oikean värinenkin

Tulipa sileä aamusmoothie, sauvasekoittimella kun olen tottunut aika karheaan lopputulokseen







tiistai 7. toukokuuta 2013

Saharaitaa


Osallistuin jälleen kerran perjantain pikaisiin, eli FB-ompeluryhmän pikaompelu-haasteeseen. Tällä kertaa yllätysmateriaalit piti tilata etukäteen Käpynen-verkkokaupasta ja paketin sai avata vasta haastepäivän aamuna. Yllätys oli varsin iloinen kun paketista löytyi saharaitaista jerseytä. Pala oli sen verran nafti, että hiukan jännitti mihin se riittää. Tein Taatelille kesämekon, niin ison kuin palasta sai, vapaasti saksien. Kahdessa tunnissa sain mekon melkein kasaan, mutta tuossa oli sen verran mietittävää, etenkin lepatinhihojen osalta, ettei aika meinannut lainkaan riittää. Edellisistä haasteompeluista opin, että kiireessä pitää olla entistä huolellisempi, koska ratkominen se vasta hidasta on!

Harkitsin kanttausta sopivalla vihreällä tai keltaisella mutta valitsin kuitenkin juurikin Käpysestä tilaamani korallinvärisen resorin

Kiinnitin rypytetyn helmaröyhelön kanttia ommellessa. Olipa kätevää!

Kesätyttö odottaa mekkokelejä

Mekosta tuli oikein sopiva kohta 4-vuotiaalle Taatelille


maanantai 6. toukokuuta 2013

Unikot unille


Sain ihanalta ystävältä valtavan säkillisen, siis useamman kymmenmetrisen erilaisia Marimekon trikoita, joten nyt ei lopu trikoo! Ja juu, varmasti on luvassa lisää postauksia maritrikoista. Osa on lievästi sekundaa, mutta ei mitään häiritsevää. Tässä unikossa joidenkin kukkien keskellä pilkottaa hiukan valkoista. Siispä pyjamaa ompelemaan. Tämä on jo kolmas tällä samalla kaavalla.




Huomaa kimaltavat kengät!

Nukke samistelee

Pitaleipää!


Pitaleivässä parasta on täytteet. Onnistunut leipäkin on tietysti kiva. Tämä onkin viimeinen leipäpostaus ainakin hetkeen, sillä meinaan kokeilla viljatonta ruokavaliota jonkun aikaa. Leivon pitat (pidat?) perusleipätaikinasta näin:

Annan hyvin vaivatun taikinan kohota rauhassa

Muotoilen taikinasta epämääräisen muotoisia leipiä

Kaulitsen ne litteiksi, n. 0,5-1cm paksuiksi lätyiksi ja laitan heti kuumaan (225-250jopa) uuniin ilman kohottamista

Pastan muutaman minuutin, ehkä 5. Onnistuneeseen leipään muodostuu kupla!


Hummuksen teen niin summassa, että en ehkä pysty sen ohjetta kirjoittamaan. Mutta ainekset: kikherneitä, tahinia, sitruunamehua, oliiviöljyä, valkosipulia ja suolaa. Sopii oivasti myös kasvisten dippailuun.

Kutsun ystävät kylään ja he tuovat loput täytteet ja vähän päälle! 

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ihanin parsaherkku


Pitsamestari-isäni laittoi pitsaan usein säilykeparsaa ja muistaakseni tykkäsin siitä jo lapsena. Itse teen pitsaa harvemmin, mutta tykkään suunnitella erilaisia täytekombinaatioita. Suosikkini on keväinen parsa-suppilovahvero-viileäsavuporo. Poroa ei nyt ollut saatavilla, joten jouduin tyytymään luomupekoniin, mutta sekin toimi tässä oikein hyvin. Pitsataikinan teen kokonaan tai osittain täysjyväspeltjauhosta ja painelen sen öljyisillä käsillä pellille ilman kaulinta.

Pitsakastike:

400g tomaattia tuoreena tai murskana
2rkl tomaattipyreetä
2-3 valkosipulinkynttä
1,5tl sokeria
suolaa
(chiliä)

Jos käytän tomaattimurskaa sekoitan ainekset sauvasekoittimella sileäksi. Tuoretomaatin kuutioin käsin.

Parsasta napsin poikki puumaiset tyvet, kuorin n 2/3 ja keitän nuput ylöspäin suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä muutaman minuutin

Alle kastike, juustoraaste ja tuoremozzarellaa, päälle täytteet

Pekoni kypsyy uunissa