torstai 26. joulukuuta 2013

Pieniä joululahjoja

Ompelin jämätilkuista joululahjoiksi värikkäitä keittiörättejä. Koska keittiörätti ei ole mikään kaikkein romanttisin lahja, halusin tehdä paketista kivannäköisen, joten käärin niistä kirjavia kuppikakkuja. Halusin hyödyntää kankaanjämiä mahdollisimman tehokkaasti, niinpä tein monenkokoisia rättejä. Rätit voi pestä 60 asteessa ja käyttää uudelleen monta kertaa.

Tilasimme myös laatikollisen mehiläisvahalevyjä kynttilöitä varten. Ensisijaisesti omiin kynttilätarpeisiin, mutta näitä teimme myös lahjoiksi. Lapset käärivät innolla ison kasan kynttilöitä. Mehiläisvahakynttilä palaa puhtaasti ja tuoksuu miedosti hunajalle.








torstai 19. joulukuuta 2013

Leipäherkku


Leivoimme maltaista ihanaa makeaa leipää, joka käy pullan korvikkeena oikein hyvin. Aiemmat joululeivän leipomiskokeilut ovat olleet jonkinasteisia pettymyksiä, joten tämä oli mukava yllätys. Ohjetta en ihan tietenkään pystynyt noudattamaan, enkä sitä lappua enää löydäkään. Samantapainen ohje löytyy täältä.




keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Adventtikalenterin ihanuus ja kamaluus


Itsetehdyssä ikikalenterissa on se ihanuus, että sieltä löytyvä yllätys voi olla melkein mitä vain! Jotain pientä ja söpöä, itsetehtyä, kenties hyödyllistä vaikkapa jouluvalmisteluihin liittyvää tarviketta. Ja sitten siinä on se kamaluus, että joka ilta on tontun muistettava laittaa pikkuyllätys taskuun. Nyt 11. päivänä, ideoita ja yllätyksiä on vielä jäljellä, mutta vähän jännittää kuinka on ensi viikolla asian laita. Mutta en voi kestää ajatusta kaupan pahvikalenterista (kuten Taateli sellaista kutsuu, kinutessaan sellaista nyt joka kauppareissulla viimeisen kuukauden päivät), jonka tavaroista ei ole mitään takeita. Ja tarvitseeko lapsi ylipäätään joulukalenterin? Tarvitsee! Tai äiti ainakin. Kun viime vuonna matkoilla ollessamme meinasin että se on turhuutta, minulta tivattiin monta kertaa päivässä että koska se joulu tulee, ja milloin on adventti? Onko se nyt? Joko se on pian? Jouduin pyörtämään ajatukseni ja noudimme pikaisesti kauniin kuvakalenterin Taatelille. Nyt joulunodotus on selkeää, kun joka taskusta on löytynyt yllätys, on joulu saapunut.

Tämä kalenteri on tehty Marimekon tilkuista, jotka löysin kotoa. Numerot on "kirjottu" ompelukoneella vapaasti. Sydämiin liimasin yläreunaan tukikangasta vahvikkeeksi. Ja tähtihän tuosta kuusesta vielä puuttuu...


Sommittelua

Paketeista on saatu mm piparimuotteja, hiuspinnejä, piparikoristeita, tarroja ja crocs-kenkiin koristeita





P.S. Blogger tekee jotain kummallista kuvilleni minulta kysymättä, joten laatu (jo ennestään kyseenalainen) on mitä sattuu!

torstai 5. joulukuuta 2013

Kranssi

Piti saada ovikranssi. Tiimarin alesta muutama tarvike, kaapista villaa ja metsiköstä lapset havuja ja varpuja hakemaan. Sitten koukuttavaa neulahuovutusta tovi ja kranssin vartijalle vielä siivet ja kruunu heijastinkankaasta. Jotkut valot tähän voisi vielä laittaa.