torstai 1. elokuuta 2013



Rakastan tuoreita yrttejä ja nyt niitä kasvaa pihalla runsaasti, joten laitan niitä joka paikkaan. Satoa on tullut myös mangoldista, pinaatista ja perunoista. Ehkä saamme vielä tomaatteja ja kesäkurpitsaa, vaikka en nyt ole kovin toiveikas tomaatin suhteen.

Tuleekohan meille kissa? Se olisi vähän erikoista ottaen huomioon, että olen aina ajatellut että en halua kissaa. Nyt en oikein muista enää miksi. Meillä oli eräs kissavaari hoidossa kotona ja se tuntui aika mukavalta. Iltaisin tekee mieli avata ovi, että kissa voisi tulla iltapalalle. Kävimme katsomassa kotia kaipaavia kissanpentujakin ja nyt on mietinnässä sellaisen kotiuttaminen.





Mangoldi on kuullotettu voissa ja päälle on silputtu valkosipulia





Lasten kuningaskunta, 3h+keittiö patjasta ja silkeistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti