torstai 31. lokakuuta 2013

Mekko tilkuista


Uusimman Ottobren Pumpkin Pie-kaava tuli kuin tilaukseen. Olen suunnitellut tilkuista tehtävää mekkoa mielessäni ja tehnytkin kierrätysmateriaaleista sellaisen kesäversion. Tähän mekkoon tuli lähinnä uusia kankaita, sydäntrikoota lukuunottamatta. Se on eräästä Rusinan paidasta, joka kärsi saippuavaurion Havaijinmatkalla. Hotellin saippuan kanssa likoamaan unohtunut lempipaita menetti väriä isojen länttien verran, mitä lie syövyttävää saippuaa mahtoi olla. Siksi olen iloinen että paita sai nyt uuden elämän tilkkumekossa. Muutenkin olen tyytyväinen mekkoon ja etenkin tuohon tikkiin, jota käytin taso-ompeleena. Ompelukone toimii nyt huollon jälkeen niin hyvin, että on mukava kokeilla uusia juttuja, tosin kaksoisommel takkuilee edelleen joidenkin lankojen kanssa. Siksi tikkasin pääntien resorikaitaleenkin tuolla samalla ompeleella. Parasta on kuitenkin se, että mekon käyttäjä tykkää.


Hihansuihin tein kuminauhakujat kanttauksen sijaan


104-110-kokoa käyttävälle tuli sopiva mekko 122-kokoisesta kaavasta hieman kavennettuna. Hihoissakin on runsaasti pituutta.




1 kommentti:

  1. Laitoinko tänne kommenttia vai en? Piti laittaa, mutta enkö laittanutkaan, vai näkyvätkö kommentit vasta hyväksymisen jälkeen? ... ehkä pitää ottaa pikkuiset päikkärit..

    VastaaPoista