torstai 14. maaliskuuta 2013

Sushia, salaattia ja kastike


Meillä oli vaatekutsut. Tykkään järjestää kutsuja ja erityisesti tykkään suunnitella ja valmistella tarjoiluja. Joskus on tosi vaikea päättää mitä laittaisi tarjolle, joten ruokarajoitteisista vieraista voi olla apua. Samalla saa vähän haastetta ruuanlaittoon!

Halusin tehdä salaattia, mutta siihen oli keksittävä viljattomat, maidottomat, ja munattomat höysteet. Päädyin käärimään muutamia kasvistäytteisiä susheja ja tekemään sushisalaatin, seesamiöljykastikkeella. Minussa on sellainen vika että kyllästyn herkästi salaatinkaskikkeisiin, vaikka ne maistuisivat kuinka hyviltä alunperin. Siksi olen nyt tosi innostunut tuosta seesamiöljystä, kun se on aivan uusi tuttavuus. En voi tietenkään uskoa että ikinä kyllästyisin tähän! Ohjeiden mahdolliset mitat ovat erittäin suurpiirteisiä.

Salaatti:

erilaisia vihersalaatteja
kurkkua
avokadoa
porkkanaa ohuina lastuina
sushiriisiä riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla maustettuna
lohta
marinoitua, paistettua tofua
seesaminsiemeniä

Kastike:

1dl seesamiöljyä
1/2-1dl omenamehua
1/2dl soijakastiketta
2rkl riisiviinietikkaa
2tl intiaanisokeria tai hunajaa
wasabitahnaa oman maun mukaan
suolaa tarvittaessa

Salaatin aineksen revitään/pilkotaan ja sekoitetaan tai tarjoillaan erikseen. Marinoidut tofukuutiot paistetaan öljyssä. Kastikkeen ainekset sekoitetaan. Minulta puuttuu hyvä salaatinkastikepullo, joten kastike pääsi kauniiseen kannuun lusikan kanssa.







1 kommentti: