torstai 18. syyskuuta 2014

Vaatetta syksyyn


Yritän (epätoivoisesti) ommella toisiinsa sopivia vaatteita lapsille. Se on vaikeaa, koska olemme kaikki niin kaikkiruokaisia värien suhteen. Missään muotiväreissä nyt en varsinkaan pysyisi kärryillä. Nyt olen pyrkinyt tekemään ainakin kaksi sopivaa yläosaa per housut. Haastavaa on, kun kangasvalikoima on rajallinen ja lasten omakin maku pitäisi jotenkin huomioida. Nyt onnistuin, vaikka kyllä se kestikin. Kolmesta vaatteesta ensimmäisen ompelin viikkoja sitten ja viimeinen valmistui tänään. Sain ne samaan kuvaan kuitenkin.

Housut on pehmoista 100% luomupuuvillavelouria. Aika kiva materiaali.






Yksityiskohtia on kiva ommella kun ei ole kiire








maanantai 15. syyskuuta 2014

Viikon ruokavinkki 


Se on punajuurilaatikko. Meillä syödään nyt paljon juuresruokia. Tässä suurpiirteinen ohje punajuurilaatikkoon:

4-5 punajuurta tikkuina
pieni sipuli suikaleina
saganaki, halloumi tai muu vuohen/lampaanjuusto raasteena tai muruina
2dl kermaa
monta kourallista kurpitsan- ja pinjansiemeniä
voita voiteluun

Lado punajuuret, sipuli, siemenet ja juusto runsaalla voilla voideltuun isohkoon uunivuokaan kerroksittain. Jätä juusto-siemenkerros päällimmäiseksi. Mausta varovasti suolalla, juusto on tosi suolaista. Kaada kerma sekaan ja laita tunniksi 175-asteiseen uuniin.



Mitkä on teidän ruokavinkkinne juuressesonkiin?

tiistai 12. elokuuta 2014

Perhoshihat


Ne on paahteella parhaat. Olkapää jää auringolta suojaan, mutta hiha ei hiosta. Hurjan söpönen kuosi on tämä Sammalpolku. Rusinan mekoksi päätyi tämä sitten kuitenkin.






maanantai 4. elokuuta 2014

Kesäinen Katariina


Mekkotehtaan Katariina-mallilla tein mekon lapselle kevätjuhliin. Nyt laitan sen tänne, kun sain otettua kesäisiä kuvia mekosta tositilanteessa.

Helma ja hihansuut on huoliteltu "valerullapäärmeellä", eli saumurilla niin, että vasen neula on irrotettu. Tosi kätevää verrattuna kapean käänteen tekemiseen. Kangas on entinen verho Marimekon Muija-kuosia.





maanantai 19. toukokuuta 2014

Kesäpaitaa & tunikaa

Meillä oli eilen kangasvaihtarit. Siis sellaiset kutsut, johon tulee ihmisiä ja tuo mukanaan kankaita, joista haluaa luopua. Toisen roska on toisen aarre niinku. Meille löytyi T-paidan verran tällaista aarretta. Keijukuosissa on jännät värit, mutta kokonaisuus on oikein hauska.

Tutulla Hoops-kaavalla (116) tein siitä äkkiä paidan, kun sääkin on niin otollinen T-paitailuun.






Sitten tein Rusinalle mekon, mutta sepä ei kelvannut hänelle -ainakaan tänään! Tunikana toimii isommallakin, jolle kelpasi, vaikka yleensä nirsoilee. Noh, ehkäpä tämä vaate saa olla tyttöjen yhteinen. Kangas on jämäpala erääseen toiseen tarkoitukseen hankitusta kankaasta.


Tässä olkaliehuttimessa on testauksessa valerullapäärme, joka tehdään irrottamalla saumurin vasen neulalanka ja säätämällä vähän pistoa ja langankireyksiä.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Parasta vaatekierrätystä


Naisten pusero kierrätyskeskuksesta eurolla. Mekkotehtaan Orelman pohjalta siitä lapselle mekko. Kyllä on hiton kätevää, kun joku on tehnyt kaikki hankalat huolittelut valmiiksi: rimpsut, käänteet, kanttaukset, nappihalkiot, napinlävet jne, joiden kanssa olisin saanut viettää tunnin jos toisenkin. Siinähän vaan leikkaat ja ompelet palat yhteen ja kas, mekko on valmis tuossa tuokiossa eikä näytä yhtään hutaistulta, vaikka toki on sitä mitä suuremmassa määrin. Alkuperäisestä paidasta ei valitettavasti ole kuvaa.




Ainut tekemäni
 huolittelu on tuo hihan pääntien puoleinen reuna rypytyksineen ja kanttauksineen.



Vihdoin sovituskuvien kera.


Pyörähdys ei aina mahdu kuvaan.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Raikasta kakkua

Sitruunarahkatäytekakku
10-12 annosta

Pohja:
5 kananmunaa
sokeria yhtä paljon kuin munia
jauhoja (vehnä-, speltti-, peruna-) yhtä paljon kuin munia
1tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan valkoiseksi vaahdoksi koneella- käsin kun ei ainakaan tällainen yksikätinen jaksa. Yhdistetään siihen toisiinsa sekoitetut jauhot & leivinjauhe, ei vatkata enää. Paistetaan kakkuvuoassa 175 asteessa n. 45min kypsäksi. tikulla voi koettaa onko kypsää, jos tikkuun tarttuu taikinaa, se on raakaa.

Täyte:
3dl kermaa
300g rahkaa
2 sitruunan kuori ja mehu
vaniljakreemijauhetta
sokeria maun mukaan

Kuorrutus:
voikreemiä
marsipaania

Vaahdotetaan kerma, sekoitetaan rahka, raastettu sitruunan kuori ja sen verran vaniljakreemijauhetta, että seos vähän jämäköityy. Sanoisin että muutama rkl riittää. Maistetaan ja makeutetaan tarvittaessa sokerilla.

Kakku halkaistaan 2-3 osaan nätisti veitsellä ja kostutetaan sitruunamehulla ja täytetään rahkaseoksella. Voidellaan näppituntumalla tehdyllä voikreemillä ja lätkäistään päälle ohueksi kaulittu marsipaani peittämään muhkuroita. Hämäykseksi vielä vähän kukkasia sokerikuorrutteella tai vaikka sulatetulla valkosuklaalla.