torstai 24. huhtikuuta 2014

Raikasta kakkua

Sitruunarahkatäytekakku
10-12 annosta

Pohja:
5 kananmunaa
sokeria yhtä paljon kuin munia
jauhoja (vehnä-, speltti-, peruna-) yhtä paljon kuin munia
1tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vatkataan valkoiseksi vaahdoksi koneella- käsin kun ei ainakaan tällainen yksikätinen jaksa. Yhdistetään siihen toisiinsa sekoitetut jauhot & leivinjauhe, ei vatkata enää. Paistetaan kakkuvuoassa 175 asteessa n. 45min kypsäksi. tikulla voi koettaa onko kypsää, jos tikkuun tarttuu taikinaa, se on raakaa.

Täyte:
3dl kermaa
300g rahkaa
2 sitruunan kuori ja mehu
vaniljakreemijauhetta
sokeria maun mukaan

Kuorrutus:
voikreemiä
marsipaania

Vaahdotetaan kerma, sekoitetaan rahka, raastettu sitruunan kuori ja sen verran vaniljakreemijauhetta, että seos vähän jämäköityy. Sanoisin että muutama rkl riittää. Maistetaan ja makeutetaan tarvittaessa sokerilla.

Kakku halkaistaan 2-3 osaan nätisti veitsellä ja kostutetaan sitruunamehulla ja täytetään rahkaseoksella. Voidellaan näppituntumalla tehdyllä voikreemillä ja lätkäistään päälle ohueksi kaulittu marsipaani peittämään muhkuroita. Hämäykseksi vielä vähän kukkasia sokerikuorrutteella tai vaikka sulatetulla valkosuklaalla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti