sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Perusvaatetta


Olen ollut kankaanostolakossa. Lasten vaatteissa olen erityisen kyllästynyt pinkkiin, joten varon hankkimasta etenkään pinkkejä kankaita enää. Alesta ostin kuitenkin hirmu söpöä keijutanssikangasta, jossa ihastuin mintunvihreään ja violettiin väritykseen. Kuvion uskoin miellyttävän tyttäriäni, joilla alkaa olemaan mielipiteitä oman pukeutumisensa suhteen.

Ompelukin on ollut hiukan jumissa ja aika on kulunut lasten vaatteiden nimikointiin, kun nuohan nyt aloittelevat päiväkotielämää, Rusina ihka ensimmäistä kertaa. Haikeaa, mutta onneksi on pehmeä päiväkoti, muuten pitäisin kotona. Rusinan jatkuva housupula vauhditti ompelujumin loppumista ja syntyi vaikkapa päiväkotiin sopiva setti. Näihin itsetehtyihin housuihin koetan nyt laitella jotain merkkiä että lapset tietävät kummin päin puetaan. Taskun laitan näköjään joka mekkoon ja tunikaan, näyttää muuten kaljulta. Ja entäs aarteet, nehän on saatava johonkin!






5 kommenttia:

  1. Tosi kiva idea tuo värikäs tasku helmassa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mä ajattelin että se on ihan kuollut idea! Kun tuntuu että aina vaan sen taskun laitan, että saisin tilkkukoria vähän tyhjemmäksi =D

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana mekkonen ja nämä värit ovat kaunis yhdistelmä. Tasku tuo hurjasti näköä vaatteeseen, tykkään.

    VastaaPoista
  4. Söpöä kangasta, varmaan olisi suosittua meilläkin, jos mä joskus vaan jaksaisin ommella jotain... Jaksaisin varmaan saumuroida mitä vaan, mutta sitten kun pitää ompelukoneeseen laittaa kaksoisneula niin alkaa tökkiä... Oon laiska :)
    Taskut on tärkeät, kuka nyt kaljua mekkoa haluaa käyttää :D

    VastaaPoista
  5. Joo, kalju ei ole hyvä. Kaksoisneulaa mullakin tuolla muutama puolivalmis odottaa. Sitä tulee niin usein taistelu, joka päättyy tappioon, että vaatii erityisrohkeutta aloittaa. Peitetikkikone olisi oiva vastaus, mutta niitä saa vain rahaa vastaan.

    VastaaPoista